sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sisäministeriön koottuja selityksiä

,Turvapaikanhakija voi lain mukaan viettää järjestelykeskuksessa korkeintaan kahdeksan vuorokautta. (Lähde: sisäministeriö 11.9.2015)

Minkä lain?

Ulkomaalaislaki, 201 § (6.3.2015/194)
Käännyttämispäätösten täytäntöönpano
Jos päätös käännyttämisestä on tehty 95 b §:n taikka 103 §:n 2, 3 tai 4 kohdan nojalla, päätös voidaan panna täytäntöön sen jälkeen, kun se on annettu hakijalle tiedoksi, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.

Päätös, joka on tehty turvallisesta turvapaikkamaasta tulleen ulkomaalaisen käännyttämisestä 103 §:n 1 kohdan nojalla tai sellaisen ulkomaalaisen käännyttämisestä 104 §:n nojalla, jonka hakemus on katsottu ilmeisen perusteettomaksi, voidaan panna täytäntöön aikaisintaan kahdeksantena päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu tiedoksi hakijalle, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Täytäntöönpanoa ennen on varmistauduttava siitä, että määräaikaan on sisältynyt vähintään viisi arkipäivää.

Eilen torstaina rekisteröitiin 320 uutta turvapaikanhakijaa. Yksittäisen päivän korkea luku selittyy osin sillä, että hakijoiden rekisteröintiä Pohjois-Suomessa on saatu tehostettua. Tänä vuonna Suomeen on saapunut kaikkiaan vajaat 9000 turvapaikanhakijaa.

Petteri Orpo ei vieläkään tajua sitä, ettei Ruotsista tulvivien iPakoloisten turvapaikkahakemuksia tarvitse lain mukaan edes käsitellä. Petteri haluaa pitää rajat auki varmistaakseen, että SPR saa häätää suomalaiset vanhukset pois bisneksiensä tieltä (Jyväskylä, Taipalsaari...)


Petteri Orpo, stalinisti, eroa heti.

Lisäys / Anders Ygeman, Fuck You!
Jussi Halla-aho kirjoitti Scriptassaan näin 23.3.2006.
Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti.

Ruotsin feministihallituksen sisäministeri Anders Ygeman möläytti näin.
Till slut var det inrikesminister Anders Ygeman (S) som försökte förklara läget. Samtidigt som han menade att Sverige tillämpar Dublinförordningen sa att han läget var exceptionellt med så många flyktingar och att även Norge och Finland ”måste ta sitt ansvar”.

Ygeman todisti Halla-ahon teesin oikeaksi, ainoastaan ruotsalainen sosiaalidemokraatti voi olla noin limainen ja alhainen matelija. Eläköön pohjoismainen yhteistyö, vai mitä mieltä Petteri tästä olet?

Lisäys / Norjasta noottia Ruotsiin
- Fra norsk side forutsetter vi at Sverige overholder sine Schengen- og Dublin-forpliktelser. Dette betyr at flyktninger som kommer til Sverige skal registreres og de skal få muligheten til å søke asyl. Hele Dublinsystemet er lagt opp til at asylsøkere ikke skal sendes fra land til land og det er ikke opp til asylsøkerne å bestemme hvilket Schengenland de skal søke asyl i.
Jøran Kallmyr, Norjan oikeusministeriön valtiosihteeri  (lähde: Dagbladet 13.9.2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti