keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Vihreä rehtori Juha Juvonen tuputtaa islamismia

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä islamin tuputtajan, virheän rehtorin Juha Juvosen.

Rehtori (Juha Juvonen) ei osaa tarkemmin sanoa tilaisuuden motiivia, mutta kertoo havainneensa, että oppilaiden viimeviikkoisesta monikulttuurisesta aamunavauksesta on käyty keskustelua maahanmuuttovastaisilla foorumeilla. YouTubeen päätynyt lyhyt pätkä on tulkittu virheellisesti rukouskutsuksi.
Rehtorin mukaan koulun keskusradioon tehdyssä aamunavauksessa oli pieni pätkä laulettua koraania, mikä liittyi ramadaniin.

Juvosen mukaan joku ulkopuolinen nauhoitti aamunavauksesta otteen koulun pihalla ja latasi sen nettiin. Rehtorin mukaan kyse ei ollut rukouskutsusta, eikä ylipäänsä aamunavauksissa ole koskaan mukana uskonnonharjoittamista.

–Tämähän ei ollut millään muotoa uskonnon harjoittamista tai uskontoon liittyvää, vaan tapakulttuuriin liittyvää. (Lähde: Uusi Suomi 31.5.2017)

Tähän islamin ja islamismin pakkosyöttämiseen voi soveltaa EAO Jussi Pajuojan ratkaisua Dnro 3634/4/10.

Totean, että olen 11.11.2011 antamassani vastauksessa (dnro 3634/4/10) ottanut kantaa kunnan koulutoimen menettelytapaohjeeseen, jonka mukaan ruokarukoukset ovat uskonnon harjoittamista ja ne tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella. Pidin selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. (Lähde: EAO Dnro 2488/4/13 5.8.2013)

Pidän selvänä, että rehtorin johdolla tai/ja ohjeistamana aamunavauksessa ollutta pätkää "laulettua koraania" voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. Lisäksi pidän selvänä, että Kontulan Vesalan peruskoulun virheä rehtori syyllistyi vähintään virkavirheeseen, josta hänet pitää asettaa asianmukaiseen vastuuseen. On syytä pohtia myös sitä, miten ja missä määrin rehtori Juvosen pakkosyöttämä islamismi rikkoo ei-muslimien uskonvapautta. Tapaus on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että näiden ns. "laillisuusvalvojien" tulee oma-aloitteisesti ottaa tämä asia käsiteltäväkseen.

Rehtori Juvonen: eroa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti