maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mustikoista ekinokokkia? Älkää viitsikö!

Valemedia meuhkaa nyt suomalaisista marjoista, jotka useiden tutkimusten mukaan ovat erittäin puhtaita ja erittäin terveellisiä. Pohjanoteerauksen teki Pravda, lainaan pätkän.

Rakkuloita sisäelimissä, laihtumista, kuumeilua ja maksan vajaatoimintaa. Tällaisia oireita ekinokokki voi aiheuttaa ihmiselle. Hoitamattomana se saattaa tuhota maksan ja tappaa. Tutkijat arvioivat, että kyseinen heisimato voi levitä hetkenä minä hyvänsä Suomeen villikettujen mukana. (Lähde: Pravda, Mari Heikkilä, 19.6. 2017)

Samaa paskaa jauhaa Iltalehden toimittelija Karoliina Paananen.
Ekinokokin pelätään leviävän villikettujen mukana Suomeen. Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Helsingin Sanomat.
Ruotsissa on havaittu vähän tartuntoja, samoin muuallakin Euroopassa. Professori Antti Oksanen Evirasta kertoo, että yleisimmin ihminen saa loistartunnan kotikoiran ulosteessa piilevistä munista, vaikka ekinokokki viihtyy koiria paremmin ketuissa. (Lähde: Iltalehti 19.6. 2017)

Ai mistä tiedän, että Mari Heikkilä ja Karoliina Paananen jauhavat paskaa?

En rupea pakkosyöttämään omia ajatuksiani kenellekään, mutta ehkä kannattaa tsekata ainakin nämä "uutiset".

- Mustikkasadon suuruus ei vielä tiedossa (YLE, 19.6. 2017)
- Thaipoimijoiden poikkeuksellinen oikeussoppa pian päätökseen: syytteitä ihmiskaupasta ja hurjia korvausvaatimuksia (YLE, 19.6. 2017)
- Globaali kilpailu rökittää suomalaisia luonnonmarjayrittäjiä – näkyy jo poimijoiden määrässä (YLE, 19.6. 2017)
- Thaipoimijat eivät enää halua Suomeen – tulijoita huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna (YLE, 19.6. 2017)

Tämä valtaisa "uutisvyöry" ei tietenkään mitenkään liity siihen, että hanttapullat ja häiriköt kuten vassarien puheenjohtaja, piloille hemmoteltu, huonosti käyttäytyvä, ylimielinen kakara Li Andersson syksyllä 2013 kumppaneineen (Ville "Ruanda" Hoikkala jne.) todistettavasti tekivät aika monta rumaa temppua aika monille ihmisille. Ei tietenkään, tässäkin tapauksessa "ääripäät kohtaavat".

Ikävää vaan kannaltasi, Li, että tälläkin kertaa tuo ääripää olet sinä ja edustamasi tahot. Todistettavasti.
"Nej men pappa betalar!1!" tuskin nyt toimii, niin vankat todisteet sinua ja muita rikoskumppaneitasi vastaan on.

Suora kysymys sinulle, Li Andersson: miten tää keissi meni, noin niinqu omasta mielestäsi? Tulee olemaan ilo nähdä, miten tuo ylimielinen ja olevinaan kaikkivoipa hymysi hyytyy siinä vaiheessa, kun käräjäoikeus tämänhetkisten tietojen mukaan ensi viikolla julistaa tuomionsa.

Koivulaakso, Andersson ja Brunila Jyväskylässä pari vuotta sitten

Soita Li kamuillesi Ville Hoikkalalle, Taneli Hämäläiselle, Dan Koivulaaksolle ja Mikael Brunilalle tai Anna Kontulalle siinä vaiheessa kun rupeat parkumaan "Mä hajoon!"

Sen haluan kysyä kaikilta "rasismia" ja "vihapuheita" vastustavilta: mitä mielestänne edustaa Freudenthal-mitali? En halua mitään selittelyjä, vaan suoran vastauksen siitä, onko tuo mitali mielestänne rasismia vai ei. Lisäksi haluan kriittisen tarkastelun kestävät perustelut.

Ole hyvä Li, saat aloittaa.

1 kommentti:

  1. "Professori Antti Oksanen Evirasta kertoo, että yleisimmin ihminen saa loistartunnan kotikoiran ulosteessa piilevistä munista, vaikka ekinokokki viihtyy koiria paremmin ketuissa. (Lähde: Iltalehti 19.6. 2017)"

    Siis1 ihminen Saa... No ei varmasti saa loistartuntaa (laaja
    käsite) koiranpaskassa piilevistä munista. Koska: munat paskassa esteenä.
    Tartuntamekanismi hillitsee...

    Siis2 koirat viihtyvät paremmin kuin ekin kokit ketuissa. Samaa genree? Vrt Rautatientorin leiri-genre.

    Suomen kieli on lajinsa, sekin.
    Nyt juuri en muista epidemiologi (ehkä oikea eläinlääkäri) Heikkilää alueelta. Pastorille sukua?
    Jossain vihapuheissa väittävät, että tubi tarttuu 18 lapseen ja 4 hoituriin per monikontakti . So what, integraatiotahan siinä syvennetään, kohtalotoverit samaan tb-ryhmään. Hei me tartutetaan tällä! (pankkipiirien inside tzoukkeja ajalta 1992-).

    VastaaPoista