keskiviikko 28. elokuuta 2013

Eufemismeista

Lähes päivittäin valtamedia suoltaa meille ns. uutisia, jotka ovat täynnä eufemismeja. Eufemismi, lyhyesti, on korvaava ilmaus kirjoittajan tai hänen taustajoukkojensa kannalta epämiellyttävästä asiasta.

Kuulostaahan esimerkiksi "paperiton siirtolainen" asioista mitään tietämättömien korvissa aika paljon paremmalta kuin laittomasti maassa oleva. Sitähän nämä henkilöt ovat: heillä ei voimassaolevan lainsäädännön mukaan olisi mitään asiaa oleilla eikä oleskella Suomessa, mutta tästä tosiasiasta huolimatta "paperittomille siirtolaisille" puuhataan heille ilmaista terveydenhuoltoa.

Päivänselvää on, kuka tämän lystin maksaa: suomalainen veronmaksaja, Suomen valtio ottamalla lisää velkaa.

Surkuhupaisinta on, että Raha-automaattiyhdistys tukee Pakolaisneuvonta Ry:n hanketta "Paperittomien siirtolaisten oikeudellisen neuvonnan kehittämiseen ja tiedontuotantoon" tunkemalla 178.000 euroa tähän mielestäni rikollista touhua tukevaan toimintaan.

Ajatelkaa: melkein miljoona mummonmarkkaa siihen, että tänne tietyistä maista suunnanneet "paperittomat siirtolaiset" saisivat "oikeudellista neuvontaa"! Hävytöntä ja härskiä touhua!

Jostain kumman syystä viranomaiset ummistavat silmänsä näiltä globalcliniceiltä ja vastaavilta, vaikka Suomen perustuslaki nimenomaan edellyttää, että virkamiehen tulee tarkoin noudattaa lakia.

Näin ei tässä ihanassa demlakratiassamme kuitenkaan tapahdu.

Kannattaa käydä tutkimassa Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä, näiden päätösten perusteluja ja kiinnittää huomio siihen, ketkä asiasta päättivät. Häkellyttävän monesta päätöksestä löytyy DEMLA-kytköksiä, pahimpana KHO:n ex-presidentin Pekka Hallbergin masinoimat ja lobbaamat. Muistanet Hallbergin toiminnan niin sanotussa mummoasiassa? Ylimielistä, asiatonta, suorastaan laitonta toimintaa!

Näin nyky-Suomi kuitenkin mocuklusterin ja Demlan edessä matelee ja ryömii. Hävettää olla suomalainen, nöyristellä näille epäisänmaallisille, vain omaa etuaan ajaville tyypeille.

Meillä Suomessa kuitenkaan ei ole tapana nousta barrikadeille, vaikka mm. Päivi Lipponen sitä suureen ääneen vaati. Kuitenkin on vain ajan kysymys, milloin han-suomalaisilla ns. keittää yli. Tuota tilannetta silmälläpitäen minä olen puoleni valinnut.

Joko pelottaa? Tiedätte kyllä, keitä ja mitä tarkoitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti