lauantai 21. syyskuuta 2013

Suomalaista laatujournalismia II

"Yllättäen" kahden maakuntalehden pääkirjoitus noudattelee samaa kaavaa kaikkine virheineen ja vääristelyineen. Tässä ensin Etelä-Suomen Sanomien perjantain 20.9. 2013 pläjäys.


Vertailun vuoksi Kainuun Sanomien tämänpäiväinen kyhäelmä.



Irvokkainta tässä päivänselvästi masinoidussa kampanjassa on tosiasioiden vääristely, tarkoitushakuisuus ja tulevien kustannusten tahallinen vähättely.

En malta olla tarttumatta tähän.

Kansanedustajilta toivoisi suhteellisuudentajua ja inhimillisyyttä. 300 pakolaisen lisäkiintiön kustannuksiksi on arvioitu 3 miljoonaa euroa.

Kuka vielä muistaa Heinolan reumasairaalan alasajon? Minä ja moni muu olisi toivonut päättäjiltä suhteellisuudentajua, koska kyse kuitenkin oli ensinnäkin maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisesta ympäristöstä ja osaamisesta, Suomen hätää kärsivistä kansalaisista ja vain kahdesta (2) miljoonasta eurosta.


Lisää sarjassamme "Meanwhile in Finland". YLE uutisoi tänään näin.

Maa- ja metsätalousministerön jaettavana on ensi vuonna 12 miljoonaa euroa vesihuollon ja tulvasuojelun tukemiseen. Ministeriö toivoi jo syksyn lisäbudjettin vajaan 6 miljoonan euron lisäpottia uusien hankkeiden aloittamiseksi, mutta sitä sitä ei herunut. Ministeriö haluaisi tukea muun muassa vesijohtoverkostojen yhdistämistä.

Valtiovarainministeriö sen sijaan haluaisi luopua vesihuoltohankkeiden avustamisesta kokonaan. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä linjattiin, että valtion varoin voitaisiin jatkossa rakentaa vain valtion itsensä omistukseen jääviä kohteita. Muiden hankkeiden rahoitus jäisi kokonaan kuntien ja yksityisten toimijoiden kontolle. Linjaus kuitenkin pyyhittiin pois eduskunnalle annetusta


Palaan vielä tuohon sepustukseen, jonka kirjoittaja(t) autuaasti unohti - ilmeisen tarkoituksella - jokaisen journalistin erään tärkeimmistä säännöistä:

"Tarkasta faktat".

Tuossa hätäpaskassa, joka on asiallisen pääkirjoituksen irvikuva, täysin virheellisesti väitetään Ruotsiin tulleen 15.000 syyrialaista turvapaikanhakijaa.

Tiedättekö mitä? Oikeampi luku on noin 6.900 syyrialaista, syyskuun alun tilanne.

Repikää siitä, tämän kampanjan masinoineet. Tiedän, keitä te olette - teidän toimintatapanne tunnetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti