keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kaksi pikku-uutista

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää, että maakuntakirjastojen määrää vähennettäisiin nykyisestä 18:sta. Asiaa perustellaan sillä, että yleiset kirjastot muodostavat nykyisin laajoja, jopa maakunnallisia yhteenliittymiä...
...
Karsimalla leikattaisiin kuntien menoja noin miljoonalla eurolla.

Samaan aikaan toisaalla.

Koulujen välisiä eroja halutaan kaventaa valtion erityisavustuksella. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tietyillä alueilla ja kouluissa olosuhteet ovat tavanomaista haasteellisempia.
...
Avustus on yhteensä 23 miljoonaa euroa.

Jokainen tämän blogin lukija tietää, mitä tarkoittaa tuossa jälkimmäisessä uutisessa oleva sana "haasteellisempi".


Suomennan kuitenkin, kaiken uhallakin.

"Vitut syrjäkylien han-suomalaisten sivistyksestä ja perinteisestä suomalaisesta, kansainvälisesti arvostetusta ja ihannoidusta kirjastokulttuurista.

Tärkeämpää, 23 kertaa tärkeämpää on paapoa moniosaajia, tulevia koneinsinöörejä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti