keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Päivän nopee: kohuttu Jyväskylän kirjastokausti

Valtamediassa esitettävän "faktatiedon" lisäksi suosittelen seuraamaan myös Patrioottien kertomuksia tapahtuneista. Pakko on lainata tätä kuvaa, kiitoksia kuvaajalle. 

Kuvassa keskellä vasemmalta oikealle Koivulaakso, Andersson, Brunila. Kuvan (c) ja (p) Patriootti.com, julkaistu omalla luvalla.

Näyttää aivan siltä, että Dan Koivulaakso raapii pallejaan ja Li Andersson kaivaa per-  nenäänsä. Mikael Brunila näyttää omalta itseltään eli juuri siltä, mitä hän tietojeni mukaan on.

Eipä taida kolmikon aikaansaannos mennä kaupaksi, millään muulla tämänkaltaista mediasirkusta en pysty selittämään. En kyllä muutenkaan millään järkevillä argumenteilla pysty selittämään mitään vasemmiston, varsinkaan vasemmistonuorten touhuja.
Kiitos Patrootti.com -sivustolle, erityisesti tuon kuvan ottaneelle henkilölle. Tulen aktiivisesti seuraamaan mitä siellä tämänkin kaustin tiimoilta tapahtuu.

Päivitys 14.1.2015


Päivitys 15.1.2015

Juuso Lahtinen sai sakkoja pahoinpitelyn yrityksestä. Arto Savolainen joutuu maksamaan sakkoja ja korvauksia kahden pahoinpitelyn sekä vaarallisten ja vahingoittamiseen tarkoitettujen esineiden hallussapidon vuoksi. Teleskooppipatukan lisäksi Savolaisella oli kirjastossa mukanaan puukko. Syyttäjä vaati Savolaiselle ehdotonta vankeustuomiota tämän poikkeuksellisen ruman rikosrekisterin vuoksi.

Oululaisaktivisti sai 1,5 ehdollista vankeutta ja hän joutuu maksamaan sakkoja ja korvauksia. Hän kiistää edelleen olleensa paikalla, kun Koivulaaksoa kaasutettiin vuonna 2012. Jyväskyläläisaktivisti joutuu maksamaan sakkoja.


2 kommenttia:

  1. Onpa mukava löytää välillä myös tästä näkökulmasta heitetty blogiteksti, jatkakaa!

    VastaaPoista