keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Siinä paha missä mainitaan: Sirpa Pietikäinen avautuu

Voi voi, ei olisi pitänyt maalata piruja seinille. Sekoomuksen ylivoimaisesti vasemmistolaisin poliitikko Sirpa Pietikäinen sekoilee taas.

Jotakin meissä on muuttunut, eikä parempaan. 1990-luvun lama ja talousleikkaukset olivat paljon rankempia kuin mitä me nyt eletään. Silloin me ei leikattu kehitysyhteistyöstä, ja silloinkin olivat muuten keskusta ja kokoomus hallituksessa. (Lähde: Ilta-Sanomat)

Annapa Sirpa kun setä Oinomaos näyttää sinullekin, mitä 1990-luvulla tapahtui. Kuvan alareunassa on numeroita, vasemmalta oikealle 1990, 1992, 1994 ja niin edelleen.

Kehitysyhteistyömaksatukset vuosina 1990–2014 (lähde: UM)

Osaatko Sirpa ihan itse, ihan omin sanoin kertoa, miksi tuo pystyviiva, toinen vasemmalta, on niin paljon korkeampi kuin tuo, mikä on numeron 1994 päällä? Mitähän tuolloin mahtoi tapahtua? Tiedätkö Sirpa, mitä merkkijonon "MEUR" alla olevat numerot tarkoittavat?

2 kommenttia:

  1. Tästä kirjoituksestasi: Minusta tuntuu, että kyseinen Pietikäinen on vielä jonkunlainen paperimedia-ajan poliitikko, joka kuvittelee, että kun hän asemansa suoman arvovallan turvin (joka hänellä ei ole suinkaan niin suuri kuin hän itse ehkä kuvittelee) sanoo Painavan Sanan, niin purkka pysähtyy ja keskustelu tyrehtyy. Paperimedian aikaan poliitikko saattoi helpommin puhua sujuvaa horinmummoa totuutena ja asian selvittäminen oli vaikeampaa ja ennen kaikkea sille ei löytynyt julkaisukanavaa. Nyt on toisin, niin kuin oma kirjoituksesi osoittaa.

    Eikös se ollut muuten juuri Pietikäinen, joka ratista kärähdettyään heitti sen legendaarisen selityksen eli ”selvin päin en olisi auton rattiin humalassa mennyt”?

    Edellisestä kirjoituksestasi: Täytyy muistuttaa, että kyseinen Viljanen ei-niin-kauan-sitten totesi, että kotouttaminen on Helsingissä onnistunut aina vain entistä paremmin ja perusteena oli se, että siihen on ympätty entistä enemmän rahaa. Se, ja tämä tuorein osoittaa kyllä hyvin, että ei hahmotushäiriöstä kärsiminen estä ihmistä tekemästä menestyksekästä uraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Ykä, kiitos kommentista.

      Aivan oikein muistit, Pietikäinenkään ei selvin päin menisi auton rattiin humalassa. Sitä en tiedä, olisiko Pietikäinen selvin päin valehdellut humalassa; tästä ei liene näyttöä toisin kuin törkeästä rattijuopumuksestaan.

      Kumman lepsusti ja kritiikittömästi valtamedia edelleen suhtautuu "Painavaan Sanaan", vähät välittää asianmukaisista oikaisuista ja muutenkin suoltaa vasemmistolaista ja lesbopropagandaa niin, että ärsytyskynnykseni ylittyi ajat sitten.

      Ritva Viljanen on eräs kautta aikain pahimpia Suomen mädättäjiä, ehdottomasti top-kympissä. Aniharva voi ylpeillä niin pitkällä syntilistalla, kuin mitä The Ritvalla on. Jos vatsa kestää, Roopen mediaseurannassa on jotain lisätietoja.

      Poista