torstai 17. syyskuuta 2015

SPR:n rahanahneudella ei ole mitään rajoja

Tervolaan perustettiin vastaanottokeskus pikavauhtia – alustus maanantaina, päätös keskiviikkoaamuna

Tervolaan avataan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Ensimmäiset turvapaikanhakijat pyritään sijoittamaan kuntaan tänään torstaina.

– Voi olla että Tervolaan tulee sata ihmistä jo tämän päivän aikana, kertoo Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska.

Asia on edennyt hyvin nopeasti.

– Kunnanhallitus kuuli maanantaina Suomen Punaisen Ristin alustuksen vastaanottotoiminnasta ja suhtautui asiaan myönteisesti. Sen jälkeen tilanne eskaloitui niin, että keskiviikkoaamuna kello 9 SPR ilmoitti käynnistävänsä vastaanottotoiminnan välittömästi ja sijoittavansa Tervolaan 150 turvapaikanhakijaa.

Varautuminen ja kuntalaisille tiedottaminen jäivät kiireen takia vähäisiksi.

– Ajatus oli, että olisimme valmistelleet asiaa rauhassa kolmannen sektorin kanssa ja kartoittaneet tiloja.

Vastaanottokeskus sijoitetaan kunnan ja todennäköisesti myös yksityisiin vuokra-asuntoihin. Näillä näkymin asunnot sijaitsevat alle viiden kilometrin säteellä kuntakeskuksesta.

Periaatteessa työnjakona on, että SPR hoitaa vastaanottotoiminnan henkilöstöineen ja kunta järjestää tilat ja opetuksen, jos tulijoiden joukossa on opetusta tarvitsevia lapsia.

Lisäksi Tervolan kunta auttaa tilojen kalustamisessa. Kuntalaistenkin apua kaivataan, ja hyväntekeväisyyskeräyksen järjestämistä pohditaan. (Lähde: Kaleva 17.9.2015)

Maahanmuuttovirasto ei ole tehnyt Tervolan kunnan kanssa lain edellyttämää sopimusta. SPR:n ja Maahanmuuttoviraston nykytouhut ovat törkeitä, suorastaan lainvastaisia. Maahanmuuttovirasto rikkoo jatkuvasti lakia.

Jaana Vuorio pitää heti erottaa. Kädetön imbesilli, stalinisti Petteri Orpo, eroa heti! Kristiina Kumpula ja muut SPR:n rikolliset ja rahanahneet *t tässä teille terveisiä.

3 kommenttia:

  1. Lähikaupan edessä oli tänään SPR:n pajatso. Kysyin että mihin keräätte. Vastasi että "nälkäpäivään". Kysyin että koska sellainen on. Vastasi että se on katastrofirahasto. Kysyin että jos anna rahaa, meneekö se rajojemme ulkopuolelle. Vastasi että ei halua valehdella, eli että ei mene. Sanoin että olen korviani myöten täys tätä mokutusta. Hän vastasi että ymmärtää hyvin ja siksi ei kannata lahjoittaa rahaa.

    Pisteet kyseiselle kerääjälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Kumis, kiitos viestistä.

      Mulla kävi vastaava tapaus vuosi sitten, ihan mukava ja asiallinen rupattelutuokio oli SPR:n orjan kanssa.

      SPR:n johto on kieltämättä sarjassamme Suomen Pahimmat Rosvot, ahneudella ja röyhkeydellä ei ole mitään rajaa.

      Poista