keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Alkuvuoden pikauusinta: Ruotsi on Pohjois-Euroopan Libanon

Ruotsi on Pohjois-Euroopan Libanon

Esimerkiksi Ruotsissa Ruotsin poliisi on täysin rähmällään paitsi tuontiromannien ja muslimimatujen myös maansa täysin munattoman feministihallituksen saamattomuuden ja islamistien perseennuolennan takia.

Esimerkiksi Ruotsissa nyt jo virallistenkin tietojen mukaan on 63 No Go Zonea.

Esimerkiksi Ruotsissa raiskaustilastot ovat kaikista suvakkien valehtelu- ja selittely-yrityksistä huolimatta olleet monia vuosia maailmanlistan erittäin kyseenalaisessa Top-3:ssa.

Miksi te han-svenssonit ette tee yhtään mitään?

Eikö perkele teistä löydy sen vertaa sisua, että edes vähän edes yrittäisitte taistella Svea mamman puolesta? Vittu, pelkuriraukkikset: teitä kuitenkin on siellä noin kymmenen yhtä vastaan! Pitäisikö teitä olla suhteessa 20:1, vai tarvitsetteko sinne puolenkymmentä suomalaista näyttämään, miten musuille pannaan jauhot suuhun? Tosin, varautukaa siihen, että nuo puolenkymmentä suomalaista valtaavat sitten kaikki arvokkaimmat alueet Södermalmilta, lisäksi tuon porukan johtaja kuittaa palkkioksi kuninkaan linnan. Kunkku ja Silvia muuttakoot Saudi-Arabiaan, trevlig resa! Varautukaa svenssonit lisäksi siihen, että joko julistamme Ruotsin osaksi Suomea tai pakkopalautamme Ruotsin aidosti demokraattiseksi tasavallaksi.

Kyllä minua nyt hävettäisi missään päin maailmaa tunnustaa, että olen pelkkä paskat housuissa islamismia edistävä, uusedistävä, piiloedustava tai pakkoedustava ruotsalainen.

Allahu-jävla-akhbar!

5 kommenttia:

  1. Jospa tässä käy niin, että kilteillä ruotsalaisilla enemmin tai myöhemmin päässä naksahtaa. Syntyy joukkoilmiö, kaikki estot poistuvat ja svedut pääsevät veren makuun ja kostavat läpsyille kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Siinä sivussa omat suvakitkin, jos erehtyisivät viisastelemaan ja opettamaan, saisivat osakseen läpsyjen kohtalon.

    Sattumalta tiedän, että jos ihmistä ärsytetään hyvin paljon, niin ärsytetty voi yhtäkkiä hyökätä ja yhtäkiä kesken pahoinpitelyn havahtua, mitä on tekemässä. Ihan kuin jokin automaattiohjaus menisi päälle.

    Sellainen olisi lammasruotsalaisiin tottuneille karvakäsille yllätys ja he voivat lamaantua aluksi. Se helpottaisi miehiksi muuttuneiden svedujen työtä.

    acc


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys acc, kiitos kommentista.

      Alkaa tosissaan vaikuttaa siltä, että han-svenssonien mitta on täynnä. Syytä onkin, sen verran hurjaksi ja hulluksi touhu on mennyt. Nyt siellä pitää ruveta oikeasti taistelemaan, muuten käy kuten Libanonissa.

      Poista
  2. Mielenkiintoisinta Ruotsin tilanteessa on se, että monet nykyistä politiikkaa arvostelevat ovat itsekin maahanmuuttajia ja nykyisiä tai entisiä muslimeja, esimerkiksi Tino Sanandaji (Iran), Mona Walter (Somalia) ja youtube-hahmo "Angry Foreigner" (Bosnia).

    VastaaPoista
  3. Jos Ruotsi on Libanon niin tällöin Suomen pitäisi olla Israel.

    Sillä on vahvat puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Sisäinen tiedustelu, ulkoinen tiedustelu ja sotilastiedustelu ovat hyvin toimivia.

    Egyptin-vastaisella rajalla on koko rajan pituinen korkea aita. Se on lopettanut laittomat rajanylitykset käytännössä kokonaan. Tämmöinen kun saataisiin Ruotsin-vastaiselle ja Venäjän-vastaiselle rajalle.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Egypt%E2%80%93Israel_barrier

    Laittomat maassaolijat on laitettu säilöönottokeskuksiin josta pääsee vain jos lähtee maasta pois. Vapaaehtoisesti maasta poistuvalle maketaan matka ja annetaan kyytipojaksi hieman rahaa.

    VastaaPoista
  4. Samaan suuntaan ollaan Suomessa menossa vauhdilla, ikävä kyllä vain kielteisten ilmiöiden osalta. Ruotsilla on talous vahva ja kestää perseilyn. Suomella ei. Talvisodan ihmeestä on jo muutama sukupolvi ja sen huomaa. Pitäisiköhän hävetä myös sitä, että suomalaisista on tullut yhtä urhea ja kova kansa kuin sveduheneistä?

    VastaaPoista